Donald A. Norman luokittelee kirjassaan The Design of Everyday Life asiat kolmeen ryhmään sen mukaan, miten ihmiset voivat pitää niitä pitkäkestoisessa muistissaan:
1) Mielivaltaiset asiat. Nämä täytyy vain opetella ulkoa, sillä ne eivät ole loogisia eivätkä ymmärrettäviä. Esim. aakkoset tai Suomen suurimmat joet. Näitä on vaikea muistaa, joten ihmisiä ei pitäisi pakottaa opettelemaan tai käyttämään asioita tällä tavoin ellei se ole aivan välttämätöntä.
2) Merkitykselliset yhteydet. Muistamisessa auttaa paljon jos asiat voi mielessään kytkeä yhteen loogisella tavalla. Todellista yhteyttä ei tarvitse ymmärtää (tai sellaista edes olla). Esim. valokatkaisimien toimintajärjestyksen muistaa helpommin, jos ne vaikuttavat valoihin samassa järjestyksessä kuin miten valot on sijoiteltu. (Vaikka katkaisimien sijoittelulla ei todellisuudessa olekaan vaikutusta toimintaan: johdot voivat kulkea ristiin.)
3) Ymmärrettävät asiat. Mielessä pysyvät kaikkein parhaiten sellaiset asiat, joiden toiminnan on ymmärtänyt (tai ainakin luullut ymmärtäneensä). Esim. onko pohjoisessa elävillä nisäkkäillä keskimäärin pienemmät korvat kuin lähellä päiväntasaajaa elävillä, vai päinvastoin? Pohjoisille eläimille on kehittynyt pienemmät korvat, koska tällöin niiden lämmönhukka on pienempi. Parhaimmillaan asiaa ei edes tarvitse lainkaan muistaa, jos sen osaa tarvittaessa päätellä muiden tietojen perusteella.
Monissa tilanteissa joutuu vielä opettelemaan ensimmäiseen ryhmään kuuluvia asioita ja kytkemään niitä toisiinsa. Esim. biologian opiskelun aikana mieleen täytyy painaa paljon lajien tuntomerkkejä ja tieteellisiä nimiä, sekä muistaa miten ne liittyvät toisiinsa. Näiden muistaminen helpottuu huomattavasti, jos pystyy ajattelemaan yhteydet edes näennäisesti loogisina. Tällaisia yhteyksiä voi luoda muistisäännöillä, joista monet ovatkin klassisia opiskelijoiden keskuudessa. Esim. kaksi muuten toisiaan muistuttavaa pensasta eroavat karvaisuudeltaan: kuusama = karvainen, paatsama = paljas. Samat alkukirjaimet tuovat loogisuutta yhteyksiin.
Joskus muistisäännöt toimivat toisin päin. Esim. varis = valkoinen, harakka = harmaa ei toimi, vaan värit menevät päinvastoin. Ongelmaksi tässä muodostuu että muistisääntöjen lisäksi pitäisi kustakin muistaa ovatko ne positiivisia vai negatiivisia, mikä lisää erehtymisen vaaraa huomattavasti…
Jos satunnaista muistettavaa on paljon, tarvittavat muistisäännöt olisivat itsessään liian monimutkaisia muistettaviksi. Silloin on pakko turvautua ulkoa opetteluun, mutta sitäkin voi hieman helpottaa riimittelyllä. Paleo eo, oligo mio, plio pleisto holo. Ilman rytmikästä lorua eivät nämäkään aikakausien nimet olisi säilyneet mielessäni lähes käyttämättöminä yli kymmentä vuotta 🙂