Avoin tiede – lyhyt johdatus

Avoimen lähdekoodin tietokoneohjelmat ovat jo vanha juttu. Viime aikoina samankaltainen avoimuus ja vapaus ovat levinneet muillekin aloille ja nyt pinnalla tuntuu erityisesti olevan avoin tiede (open science, open source science).

Virallista tai yleispätevää määritelmää avoimelle tieteelle ei ole, mutta usein viitataan Wikipedian artikkeliin, joka määrittelee avoimen tieteen avoimien asenteiden soveltamiseksi tieteessä. Bill Hooker antaa avoimen tieteen rakennusosiksi artikkelisarjassaan:

• Avoin pääsy: tuloksiin pääsee käsiksi rajoituksitta (esim. ilman maksua) ja niitä voi vapaasti uudelleenkäyttää.
• Avoin tieto: raakadata on kaikkien käytettävissä.
• Avoin lähde: analysoinnissa käytetään vapaan lähdekoodin ohjelmia.
• Avoimet standardit: tieto jaetaan standardinmukaisilla tavoilla, jotta sitä voitaisiin hyödyntää helposti ja myös automaattisesti.
• Avoin lisensointi: em. asiat annetaan muiden vapaaseen käyttöön, ilman tieteen kehitystä rajoittavia ehtoja.

Vain avoin pääsy ja avoin tieto ovat välttämättömiä avoimessa tieteessä, mutta muustakin avoimuudesta on hyötyä. Päähyödyksi katsotaan tieteen tehostuminen ja sen kehityksen nopeutuminen. Hyödyistä tarkemmin alempana.

Avoin tiede on vielä toistaiseksi lapsenkengissään. Valtaosa tutkimuksesta käy läpi seulan, jossa mm. negatiiviset tulokset herkästi karsiutuvat pois. Paperille pääsevät artikkelit julkaistaan yleensä maksullisissa lehdissä. Raakadataa ei yleensä julkaista lainkaan. Uhkaksi avoimuuden kokevat erityisesti perinteiset tieteellisten julkaisujen kustantajat, joiden nykymuotoista liiketoimintaa avoimuus voisi haitata.

Muutamat alat ovat kuitenkin muiden edellä. Tähtitieteen tulokset kuuluvat usein olevan koko tutkijayhteisön käytettävissä. Erityisen paljon vapaata tietoa tuottavat biotieteilijät: molekyylibiologien selvittämät geenisekvenssit tallennetaan yleisesti avoimiin tietokantoihin. Tuloksiin voi tutustua mm. GenBankissa, johon on tallennettu tieto kymmenistä miljardeista DNA:n emäspareista.

Askel pidemmälle: avoin muistikirja

Askeleen avointa tiedettä pidemmälle astuvat ne tukijat, jotka pitävät paitsi tuloksiaan myös koko tutkimusprosessiaan kaikille julkisena. Ideana on että tutkimustulosten lukijalla on käytössään kaikki sama materiaali kuin tutkimuksen tekijälläkin.

Tätä avoimen muistikirjan tieteeksi (open notebook science) kutsuttua ideaa soveltavat vasta muutamat tutkijat. Tunnetuimmat esimerkit ovat ja Jean-Claude Bradleyn UsefulChem-ryhmä sekä Rosie Redfieldin tutkimusryhmä. Molemmat kertovat avoimesti meneillään olevasta tutkimuksesta ja tuloksistaan blogeja ja wikiä käyttäen. Riskit mutta myös mahdollisuudet ovat tässä muuta avointa tiedettä suuremmat, mutta suurin muutos nykytieteeseen verrattuna on ideologiassa: avoimuuden viemisessä äärimmilleen.

Käytännössä raakadata ei välttämättä ole suosittua ja käytettyä, mutta yksikin käyttökerta voi johtaa uuteen käyttöön ja tietoon.

Mahdollisia hyötyjä

Tiedon avoimuus voi johtaa moniin hyötyihin:

• Tieto kulkee entistä useammalle, myös niille joilla ei ole varaa sen ostamiseen (esim. kehitysmaiden tutkijat).
• Tieto on löydettävissä helpommin (esim. hakukoneilla kuten Googlella).
• Väärennös- ja plagiointisyytöksissä data olisi tarjolla arviointia varten.
• Kun raakatieto jaetaan, voivat muut käyttää sitä tulosten varmentamiseen, uudelleentulkintaan tai aivan uusiin tarkoituksiin (joista myös datan kerääjä saa kunniaa).
• Säästää resursseja kun kaikkien ei tarvitse kerätä samaa dataa uudelleen.
• Tuo tutkimukseen läpinäkyvyyttä. Rahoittajat näkevät heti mitä rahoitettava tekee.
• Tuo takeita tiedon säästymisestä projektin loppuessa.
• Lisää tutkijoiden välistä kommunikointia madaltamalla kynnystä. Hyviä kommentteja voi saada tuntemattomiltakin.
• Verkossa oleva avoin muistikirja ja julkiset verkkokeskustelut ovat luonnollinen jatke tieteen avoimuudelle.
• Tukea opetukseen; opiskelijat näkevät miten tiedettä käytännössä tehdään, mitä siloiteltujen artikkelien takana tehdään. Myös yleisölle mahdollisuus kurkistaa tutkijan työhön.
• Avoimuus on helpompaa ja mukavampaa kuin salailuhenki ja jatkuva tietovuodon pelkääminen.
• Lisää tiedon kulkua myös tutkimusryhmän sisällä (tämä voidaan toteuttaa myös suljetusti, jos halutaan)
• Tiedon esittäminen avoimesti verkossa on erinomainen julkaisutapa negatiivisille tuloksille ja sivuprojekteille, joista ei synny varsinaista tutkimusartikkelia, mutta joista on kuitenkin muille hyötyä (esimerkki: Nature Proceedings). Ohessa voi syntyä keskustelua tai uusia tutkimuspolkuja.
• Internetin aikakaudella data, joka ei ole saatavilla verkosta, on toissijaista saatavilla olevaan dataan nähden. Julkaisupaikan ”maine” on aiempaa vähemmän tärkeä kriteeri.

Muita mahdollisia hyötyjä avoimeen tieteeseen liittyen:

• Kun tieto jaetaan nopeammin (esim. preprint-julkaisuarkistoissa), edistyy tiedekin nopeammin
• Tutkijan kyky tehdä tiedettä avoimesti voi olla etu tulevaisuudessa (esim. viranhaussa)
• Voidaan hyödyntää ilmaisia teknisiä apuvälineitä (esim. wikit)
• Säännöllinen kirjoittaminen tutkimuksestaan auttaa ajattelemaan asioita (esim. ongelmien ratkonta); julkisuus kannustaa tekemään tämän paremmin.
• Standardimuotoista tietoa on nopeampi ja halvempi käsitellä.
• Tekijänoikeusongelmien selvittelyyn kuluu vähemmän aikaa, jos tiedon uudelleenkäytölle annetaan selkeät periaatteet.
• Tieto leviää tehokkaammin kun muutkin saavat uudelleenjulkaista sitä. Tätä kautta voi saada lisää mainettakin.

Mahdollisia haittoja

• Joku voi ottaa idean tai tulokset ja julkaista ne ensin. Varkauden uhka kuulostaa pelottavalta, mutta kuinka suuri se todellisuudessa on?
• Muut voivat käyttää tietoa viittaamatta sen kerääjään, tieteessä tai sen ulkopuolella. (Sama vaara on perinteisessäkin julkaisutoiminnassa.)
• Avoimuus lisää kilpailua rahoituksesta. Tiedon pitäminen salaisena estää muita tutkimasta samaa asiaa.
• Tiedon kaupallinen käyttö vaikeutuu.

Ratkaisematta on kuinka suuria hyödyt käytännössä ovat verrattuna haittoihin. Niiden jakautumisessakin on omat ongelmansa: hyödyt koskettavat usein koko tiedeyhteisöä, haitat taas pikemminkin yksittäistä tutkijaa tai tutkimusryhmää.

Avoimen tieteen valtavirtaistuminen vaatii paitsi työtapojen myös sosiaalista muutosta. Yliopistojen ja rahoittajien tulisi olla tässä vetovastuussa. Aloittaa voi vaikka julkaisemalla pieleen menneet kokeet, umpikujat ja ideat, joita ei aiota tutkia. Siis ne asiat, joiden varastaminenkaan ei käytännössä olisi haitaksi.

Hyvänä johdatuksena avoimeen tieteeseen toimii Bill Hookerin artikkelisarja: osa 1, osa 2, osa 3.

Lisäys 5.9.: Tiina Raevaara kirjoittaa 4.9. Helsingin Sanomien Luonto & Tiede -sivuilla samasta aiheesta astetta yleistajuisemmin.

Kuva: Marvin (PA). Creative Commons -lisensoitu.